Joulu

Kinkun kastike

        voita
        vehnäjauhoa
3dl    paistinlientä
3dl    kermaa
2dl    omenasosetta
1        omena
1dl    sinappia
        valkopippuria

Kunnon nokare voita sulatetaan kattilassa. Sekaan ripotellaan pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja sekoitetaan tasaiseksi tahnaksi. Mukaan kaadetaan paistinlientä ja kermaa suunnilleen samassa suhteessa (kermaa ehkä vähän enemmän). Määrä riippuu siitä, miten paljon kastiketta halutaan. Me teimme n. 3 dl:stä paistinlientä ja kastiketta tuli kahdelle syöjälle ihan liikaa. Liemi ja kerma kannattaa kaataa vähitellen ja sekoittaa koko ajan niin, että koostumus pysyy tasaisena. Tämän jälkeen lisätään yksi hienoksi pilkottu omena, 1-2 dl omenasosetta ja noin desi sinappia. Haudutellaan kymmenisen minuuttia, tarkistetaan maku ja maustetaan valkopippurilla. Jos sose on karkeajakoista ja haluat tasaisen kastikkeen, voi soosin lopuksi ajella tasaiseksi esim. sauvasekoittimella.


Kinkun kuorrute

sinappia
korppujauhoa

Ruskistetaan unissa 225-250 asteessa noin 10-15 minuuttia, kunnes kinkun pinta on kauniin ruskea.


Mäti

mätiä
sipulia
tilliä
sitruunaa

Kastike:
1 dl       kermaviiliä
1 dl       ranskankermaa
1 rkl      sinappia
1 rkl      majoneesia
ripaus   valkopippuria

Laita mäti, tilli ja hienonnettu sipuli omiin kulhoihinsa. Sekoita kermaviilikastike omaan kulhoonsa ja leikkaa muutama sitruunaviipale koristeeksi.

LOHI-KATKARAPURULLA

(8 annosta)

Ainekset:

Lohi-katkarapurulla

Iso reseptikuva

2 pkt (à 150 g) Pirkka kylmäsavustettua kirjolohifileetä
1 ps (180 g) Pirkka katkarapuja (pakaste)
1/2 punasipulia
1/2 dl hienonnettua tilliä
1 rs (200 g) Pirkka Kevyt Italian yrtit -tuorejuustoa
1 rkl sitruunanmehua
1 tl Pirkka juoksevaa hunajaa
ripaus mustapippuria
1 (500 g) Pirkka saaristolaisleipä

voita

Lisäksi

tilliä

sitruunaviipaleita

jääsalaattia

kirsikkatomaatteja

Pirkka sitruuna-vinaigrette -salaatinkastiketta

1. Sulata ja valuta katkaravut hyvin. Hienonna katkaravut, punasipuli ja tilli ja sekoita ne tuorejuuston joukkoon. Mausta sitruunanmehulla, hunajalla ja mustapippurilla.2. Levitä työpöydälle iso pala muovikelmua. Irrota lohiviipaleet toisistaan ja levitä tasaiseksi 25 x 30 cm:n levyksi muovikelmun päälle. Peitä lohipinta täytteellä. Kääri levy muovikelmun avulla kiinteäksi rullaksi. Pakasta lohirullaa 1–2 tuntia.

3. Leikkaa saaristolaisleivästä noin 1 cm:npaksuisia viipaleita ruokailijoiden määrän mukaan. Poista halutessasi kuoret mahdollisimman ohuesti. Voitele leivät ja päällystä hienonnetulla tillillä. Leikkaa kohmeisesta lohirullasta noin 1 cm:n paksuisia viipaleita (2 kpl/ruokailija). Nosta lohikiekot leiville. Koristele tillinoksilla ja sitruunaviipaleilla. (Säilytä loppu lohi-katkarapurulla pakastimessa.)

4. Levitä alkupalalautasille salaattia, halkaistuja kirsikkatomaatteja ja muutama pisara salaatinkastiketta. Nosta leivät salaatin päälle.


Guacamole con jitomate

2 kypsää avokadoa
1/2 kookas hienonnettu sipuli
1 tl öljyä
1 tomaatti
2 tl silputtua tuoretta korianteria
1 hienonnettu chili (tai puolikaskin varmaan riittää, jos on kyse niistä pitkistä thai-chileistä)
suolaa

Kuori avokadot ja murskaa ne puréksi esim. haarukalla (meksikolaiset käyttävät isoa kivistä morttelia, nimeltään molcajete. Näitä saa Suomesta ostettua ainakin aasialaisista ruokakaupoista). Kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä, poista kuori ja siemenet ja pilko pieniksi kuutioiksi. Halkaise chili, poista siitä siemenet ja silppua pieniksi paloiksi. Hienonna sipuli ja korianteri, sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi "tahnaksi" ja lisää öljy sekä suolaa maun mukaan.
Huom! Jotta guacamole ei tummuisi, jätä yhden avokadon kivi sekaan tai lisää pari tippaa lime/sitruunamehua.



Outin ohjeet



Comments